KAUPPAKESKUS FORUM – JYVÄSKYLÄ, SUOMI

Toteutuksen suunnittelun onnistuneella limityksellä kauppakeskuksen tilat pidettiin toiminnassa ja turvallisina koko saneerauksen ajan.

Kun Citycon Oyj:n Jyväskylän Forum-kauppakeskuksen laaja peruskorjaus- ja saneeraushanke tuli ajankohtaiseksi, Fimpec valittiin mukaan projektinjohtotehtäviin. Forumin kauppakeskus sijaitsee keskeisellä paikalla Jyväskylässä, ja sen läpi kulkee vuositasolla valtava määrä ihmisiä. Kyseisessä projektissa kauppakeskuksen liiketilat oli tarkoitus saada pidettyä pääosin toiminnassa koko saneerauksen ajan. Haasteena olikin toteuttaa saneeraustyö niin, että asiakasliikenne oli turvallista ja liikkeiden toiminta keskeytymätöntä.

Forumin peruskorjaus ja saneeraus toteutettiin kahdessa vaiheessa. Ensin saneerattiin kaikki olemassa olevat liiketilat, noin 15 000 neliömetriä. Samalla uusittiin talotekniikka, sähköistykset ja valaistukset. Kokonaisvaltainen uudistus sisälsi myös liikekeskuksen ilmeen uudistamisen niin sisältä kuin ulkoa. Saneerauksen toisessa vaiheessa varastotiloja muutettiin liiketiloiksi ja toteutettiin uusia liikkumisreittejä portaiden ja hissien avulla.

Fimpec tuli mukaan hankkeeseen heti, kun toteutusta alettiin suunnitella. Fimpecin Pekka Salomaa toimi projektipäällikkönä ja Ari Savolainen tuli mukaan rakennustöiden valvojaksi. Talotekniikka toteutettiin pääosin rakennuttajan erityishankintoina, urakasta irrotettuna. Poikkeuksellisella toteutustavalla päästiin hyvään lopputulokseen ja varmistettiin projektin eteneminen aikataulussa.

- Liikekeskus saatiin pysymään toiminnassa koko ajan. Asiakasliikenne järjesteltiin uudestaan suojaseinien avulla, kertoo Fimpecin Pekka Salomaa projektin haasteista. - Meidän tuli taata asiakkaille turvallinen kulkeminen ilman pöly- tai turvallisuusongelmia.

Liiketilatoteutuksessa haastavaa oli myös jokaisen liiketilan erityisvaatimukset. Monella toimijalla oli projektissa mukana oma edustajansa, jonka kanssa suunniteltiin liikkeen konseptin mukainen tarkkaan määritelty ulkoasu.

- Kansainvälisen kokemuksemme avulla pystyimme sujuvasti kommunikoimaan kansainvälisten liiketilasuunnittelijoiden kanssa ja viemään hanketta tehokkaasti eteenpäin, Pekka Salomaa toteaa.

Projektin kustannusarvio toteutui tarkasti, vaikka näin suuren hankkeen kustannuksia on usein vaikea arvioida etukäteen. Myös aikataulussa pysyttiin täsmällisesti alusta loppuun saakka. Tilaajalta on saatu hyvää palautetta urakan toteutuksesta: asiat hoidettiin sovitusti ja projekti saatettiin täysin suunnitellusti maaliin.

slide
slide

Tilaaja: Citycon Oyj
Projektin kesto: 2010-2014
Paikka: Jyväskylä, Suomi
Vastuu: Rakennuttaminen ja projektinjohto