Oulunsalosta kotoisin oleva Ella Korpela päätti tehdä vuonna 2018 vain 18-vuotiaana rohkean ratkaisun pelattuaan yhden kauden Superpesistä Oulun Lipottarissa. Hän teki sopimuksen Kirittärien kanssa ja muutti Jyväskylään.

Heti ensimmäinen kausi uudessa seurassa päättyi mestaruuteen, ja oma pelikin kulki mainiosti. Tuloksena oli etenijätilaston kakkostila 45 tuodulla juoksulla ja kärkilyöntitilaston kolmossija 143 lyödyllä.

Nyt nuorella pelaajalla on menossa toinen kausi Superpesiksen kestomenestyjän riveissä. Tavoitteet ovat taas korkealla.

”Joukkueemme tavoittelee tietenkin taas mestaruutta ja minä siinä mukana. Omalta osaltani haluan kehittyä pelaajana ja auttaa sitä kautta joukkuetta. Alkukaudella on ollut paljon hyviä pelejä, mutta myös muutamia huonompia. Koko ajan peli on kuitenkin kehittynyt parempaan suuntaan. Omassa pelissä on ollut vähän vielä hakemista, mutta eteenpäin mennään”, Korpela sanoo.

Vahva halu kehittyä vie eteenpäin

Jyväskylään Korpelan toi nimenomaan halu kehittyä pesäpalloilijana. Hänen mukaansa Kirittärissä oli tarjolla sekä hyvää valmennusta että huippupelaajia joukkuetovereina.

”Halusin panostaa pesäpalloon täysillä ja kun tarjoutui mahdollisuus päästä huippujoukkueeseen, halusin tarttua tilaisuuteen. Se on myös kannattanut, sillä pelaaminen Jyväskylässä on ollut huikeaa. Täällä harjoitellaan kovaa, tekeminen on määrätietoista ja kaikki ovat täysillä mukana.”

Tämä on tarkoittanut muun muassa sitä, ettei ylioppilaaksi kirjoittanut Korpela ole vielä hakenut jatko-opiskelupaikkaa. Suunnitelmia on kyllä olemassa, mutta niiden aika on aikaisintaan ensi keväänä.

Kirittärien puoleltakin Korpelan valintaan ollaan oltu tyytyväisiä. Seurajohtaja Petri Kaijansinkko sanoo, että hän arvostaa Korpelaa. Vain 18-vuotiaalta on rohkea ratkaisu muuttaa monen sadan kilometrin päähän kotoa.

”Pelkästään muutto on tuossa iässä suuri asia. Kun siihen sisältyy vielä hyppy suurempaan seuraan ja siellä oman paikkansa löytäminen, kyse on isoista haasteista. Ella on kuitenkin todella määrätietoinen henkilö, jonka pää on kestänyt tilanteen hyvin. Hänellä onkin kaikki edellytykset pelata pitkään huipputasolla niin etenijänä kuin kopparina.”

Monta askelmaa toi Jyväskylään

Pohjaa menestymiselle ja pärjäämiselle uusissa olosuhteissa voi hakea luonteen lisäksi Korpelan pesäpallohistoriasta. Pieneltä paikkakunnalta kotoisin olevalle, eteenpäin pyrkivälle pelaajalle siirtyminen seurasta toiseen on ollut yksi edellytys kehitykselle.

Pelaaminen alkoi Oulunsalon Vasamien F- ja E-tytöistä. Iän karttuessa ja pesäpalloinnostuksen kasvaessa vuorossa oli siirto Kempeleen Kirin D-, C- ja B-tyttöihin ja lopulta Oulun Lipottarien Ykköspesis-joukkueeseen ja sen kanssa nousuun Superpesikseen.

Luontevat pelipaikat Korpelalla löytyivät jo varsin nuorena. Sisällä hän pelaa etenijänä ja ulkovuorot kopparina.

”Junioreissa pelattiin tietenkin kaikkia paikkoja, mutta sisäpelissä olen ollut oikeastaan aina etenijä, koska nopeus on vahvuuteni. Ulkona olin vielä Oulunsalossa lukkarina, mutta Kempeleessä kopparin rooli alkoi vakiintua minulle.”

Suurimmaksi vahvuudekseen Korpela laskee juuri nopeuden. Samoin lajitaitojen hän arvioi olevan jo hyvää luokkaa. Kirittärien pelejä seuranneet laskevat mukaan myös hyvän heittokäden.

”Tosin parannettavaa riittää vielä paljon”, Korpela vielä täsmentää.

Yhteistyökumppanit mahdollistavat toiminnan

Fimpecin kummipelaaja Ella Korpelasta tuli heti yhteistyön alettua viime kaudella. Hän sanoo arvostavansa yhteistyökumppanien roolia.

”He ovat todella tärkeitä. Ilman heitähän tämä homma ei toimisi.”

Seurajohtaja Petri Kaijansinkko lisää, että yhtälö on hyvin yksinkertainen. Yleisötulot kattavat Kirittärien budjetista noin 20 prosenttia ja yhteistyökumppanit noin 80 prosenttia.

”Ilman yhteistyökumppaneita toiminta ei olisi mahdollista tässä laajuudessa. Niinpä me myös panostamme siihen. Tämä on kaksisuuntaista toimintaa, josta molempien osapuolten pitää hyötyä.

Fimpec ja Kirittäret aloittivat yhteistyön kaudella 2018. Tänä vuonna yhteistyötä laajennettiin. Fimpecin toimitusjohtaja Teppo Grén sanoo, että urheilun ja etenkin nuorten urheilijoiden tukeminen on tietoinen valinta.

”Olemme nuori ja kasvuhakuinen yritys. Siksi meille on luontevaa tukea ja tarjota mahdollisuuksia nuorille ja eteenpäin pyrkiville urheilijoille kuten Ella Korpelalle.”