Metsä Groupin Äänekosken biotuotetehtaan alueelle keväällä 2018 valmistunut Pro Nemus -vierailukeskus on erityinen rakennus monella tapaa. Se tarjoaa uudenlaisen tavan tutustua metsäteollisuuteen kokemalla ja tekemällä. Samalla se on arkkitehtuurinen referenssi, joka kertoo Metsä Groupista ja sen tuotteista.

Perjantaina 8.3. Pro Nemus sai arvokkaan tunnustuksen, kun Keski-Suomen Rakennusinsinöörit – ja -arkkitehdit K-S RIA ry palkitsi sen vuoden 2018 esimerkillisenä rakennuskohteena. Palkintoperusteluissa kiitettiin niin rakennuksen kuin rakennuttamisen ratkaisuja.

Perusteluiden mukaan rakentamisprosessissa on huomioitu esimerkillisesti Terve Talo -kriteerit esimerkiksi tekemällä rakennuksen runko kokonaan sääsuojan alla. Huomiota kiinnitettiin myös siihen, että rakentaminen kesti vain seitsemän kuukautta muun muassa sääsuojan ja rakennusmateriaalina käytettyjen puuelementtien ansiosta.

Valintaa tehtäessä painotettiin myös ekologisia arvoja sekä taiteen yhdistämistä osaksi rakennusta. Pro Nemuksen aulassa oleva tilataideteos on valittu muotoilualan opiskelijoille suunnatun installaatiokilpailun tuloksena. Havusellusta valmistetun teoksen ovat suunnitelleet Aalto-yliopiston opiskelijat.

Fimpec Oy vastasi Pro Nemuksen rakennuttamisesta ja valvonnasta. Hankkeen projektipäällikkönä toimi Fimpeciltä Marko Mäkimartti, rakennusvalvojana Tero Tiitinen ja talotekniikka-asiantuntijana Jari Koskela.

K-S RIA ry toimii rakennusinsinöörien, -arkkitehtien, miljöösuunnittelijoiden ja rakennusmestareiden ammatillisena ja aatteellisena edunvalvojana. Yhdistys on palkinnut esimerkillisiä rakennuskohteita vuodesta 1982 lähtien. Palkinto luovutetaan Jyväskylän rakennusmessujen yhteydessä ja sen tarkoituksena on nostaa esiin rakentamisen laadultaan hyviä ja esimerkillisiä kohteita.

Lisää Pro Nemuksesta

Pro Nemuksen rakentaminen >

Pro Nemuksen verkkosivut >

Videoita ja kuvia Pro Nemuksesta >