Vuonteensalmen siltahankkeessa rakennettiin teräsbetoninen kolmiaukkoinen (44+56+44 m) jännitetty jatkuva palkkisilta, jolla korvattiin vuonna 1933 valmistunut kapea, huonokuntoinen ja painorajoitettu ristikkosilta. Reilun 5 miljoonan euron hanke sisälsi sillan lisäksi noin kilometrin verran päätien ja sen liittymien parantamista, kevyen liikenteen väylän rakentamisen päätien viereen, vesi-, viemäri- ja sähköjohtojen uudelleensijoittamista, tievalaistuksen uusimisen sekä vanhan sillan purkamisen. Hanke toteutettiin maaliskuun 2018 ja elokuun 2019 välisenä aikana, ja se sisältyi Liikenne- ja viestintäministeriön vuonna 2016 julkaisemaan siltojen peruskorjausvelkaohjelmaan.

Uudella sillalla on suuri merkitys ympäröivälle alueelle, sillä se mahdollistaa myös elinkeinoelämän kuljetukset täysipainoisesti Metsolahden ja Vihtavuoren välisellä maantiellä 640. Vanhan sillan rakenteet ja painorajoitukset rajoittivat nimittäin sekä maantiekuljetuksia että vesiliikennettä. Siltahankkeen tärkeyttä korostaa se, että tie toimii valtatien 4 varareittinä esimerkiksi häiriötilanteissa Vaajakosken kohdalla.

Fimpecin rooli hankkeessa

Fimpec Oy toimi Vuonteensalmen siltahankkeessa kokonaisurakan valvojana ja turvallisuuskoordinaattorina. Hankkeelle leimallista oli erittäin sujuvaksi muodostunut yhteistyö tilaajan, valvojan ja urakoitsijan välillä, mikä perustui avoimuuteen, asiantuntemukseen ja tinkimättömään asenteeseen hankkeen alusta lähtien.

Yksi onnistuneen lopputuloksen tärkeä tekijä oli se, että Fimpec oli paikan päällä ehkä totuttua enemmän. Tämä vaikutti positiivisesti työmaan henkeen, kun valvoja ei ollut vain silloin tällöin paikalla piipahtava tarkastaja, vaan henkilö, joka pyrki auttamaan urakoitsijaa työmaalla eteen tulevissa isommissa ja pienimmissä haasteissa jo ennen kuin ne uhkasivat muodostua ongelmaksi. Avoimesti keskustellen tilaajan ja urakoitsijan kanssa löydettiin optimaalisin ratkaisu ja yhteinen näkemys kulloiseenkin tilanteeseen. Maininnan arvoinen seikka on sekin, että työmaalla ei sattunut yhtään tapaturmaa.