Fazerin Lahden tehdashanke tarjoaa näyteikkunan Fimpecin osaamisesta ja tavasta toimia
Yritykset rakentavat uusia tehtaita harvakseltaan. Siksi niissä on harvoin kaikkea tarvittavaa tietämystä suurten investointihankkeiden läpiviemiseen. Fimpec on silloin oikea yhteistyökumppani sekä projektin suunnittelu- että toteutusvaiheeseen. Fazerin Lahden suklaatehdashanke on tästä hyvä esimerkki.
Fazerin Lahteen nouseva suklaatehdas on monella tavalla erityinen hanke. Noin 400 miljoonan euron investointi on Fazerin historian suurin ja yksi elintarvikealan suurimmista hankkeista Suomessa. Tehtaan teknologiset ratkaisut mahdollistavat tehokkaan ja joustavan tuotannon, jossa samalla minimoidaan ympäristövaikutukset, mistä osoituksena hankkeelle tavoitellaan BREEAM-ympäristöluokitusta. Näkyvällä paikalla Lahden moottoritien varrella sijaitsevan tehtaan arkkitehtuuriinkin on kiinnitetty erityistä huomiota.
”Tulimme investointiprojektiin mukaan sen määrittely ja suunnitteluvaiheessa, koska meillä on monipuolista kokemusta suurista teollisuuden investointihankkeista ja niiden läpiviennistä”, kertoo Johan Appelqvist, Fimpecin liiketoimintajohtaja, teollisuus ja asiantuntijapalvelut.
”Lähtökohtahan oli varsin tyypillinen. Kun investointeja tehdään harvoin, yrityksestä ei useinkaan löydy valmiina kaikkia tarvittavia resursseja, prosesseja, ja osaamista investoinnin onnistuneeseen läpivientiin. Fimpec pystyy vastaamaan optimaalisesti juuri tämän tyyppisiin tarpeisiin. Olemme vuosien varrella rakentaneet vahvan projektoinnin osaamiskeskittymän. Fimpecissä on kokemukseen ja dokumentoituun tietoon perustuvia toteutusmalleja ja oppeja projektiorganisaatioista, hankinnoista, aikataulutuksesta, rakentamisesta ja laiteasennuksista”, Appelqvist jatkaa
Fimpec osana asiakkaan organisaatiota
Lahden hankkeessa Fimpecin roolina on täydentää Fazerin projektiorganisaatiota tarvittavilta osin. Tehtäviin sisältyy erilaisia projektin hallinnan tehtäviä, kuten suunnittelunohjausta, aikataulu- ja kustannusseurantaa, dokumentointia, laadunvalvontaa, rakennustöiden valvontaa, työmaa- ja laiteasennuksen valvontaa sekä turvallisuuskoordinointi.
”Toimiminen asiakkaan organisaation kiinteänä osana on meille tyypillinen toimintatapa, jota käytämme jatkuvasti muun muassa Fimpec IPD-toteutusmallissamme, jota on hyödynnetty esimerkiksi metsäteollisuuden suurissa investointihankkeissa”, Appelqvist toteaa.
Projektin laatuun erityistä huomiota
Fazerin Lahden tehdashankkeessa laatuasioihin on kiinnitetty erityistä huomiota. Yksi osoitus siitä on Project excellence -tehtävä, jota Fimpeciltä hoiti Eelon Lappalainen yhteistyössä EY:n kanssa. ”Tehtäväni oli auttaa varmistamaan sitä, että projektissa toiminnan laatu täyttää Fazerin korkeat laatuvaatimukset. Käytännössä tämä tarkoitti muun muassa sitä, että osallistuin projektisuunnitelman tekemiseen ja olin mukana varmistamassa, että hanketta viedään eteenpäin ennakkoon sovituilla prosesseilla ja että niitä myös kehitetään projektin aikana. Tarvittaessa järjestin näihin asioihin liittyvää koulutusta sekä teen kehitystyötä ja auditointisuunnittelua”, hän kertoo.
”Minun roolini oli varmistaa projektin prosessien laatua. Tuotelaatuun liittyvät asiat ovat luonnollisesti Fazerin omissa osaavissa käsissä, ja tuotantolaitteistojen laadun varmistusta tekee Fimpeciltä oma henkilöstö, jonka tehtäviin kuuluvat esimerkiksi tarkastuskäynnit laitetoimittajien luona ja toimitusvalvonnan koordinointi. Laatuun liittyen työtä tehdään tiiviissä yhteistyössä monien Fazerin projektin toimijoiden ja osa-alueiden kanssa.”
Asiantuntemusta suunnittelunohjauksesta laiteasennuksiin
Fazerin projektiorganisaatiossa työskentelevien Fimpecin asiantuntijoiden määrä vaihtelee projektin vaiheiden mukaan ja kasvaa hankkeen edetessä. Hankkeen rakennuspäällikkönä Fazerin organisaatiossa toimiva Fimpecin Markus Pekkola summaa kaikkien mukana olevien keskeisen tehtävän olevan tilaajan edunvalvonta.
”Esimerkiksi omaan tehtävänkuvaani kuuluu rakennuspäällikön tehtävien lisäksi rakennuspuolen suunnittelunohjaus, johon kuuluu betoni-, teräs-, maa- ja geoteknistä rakentamista. Siinä toimin nimenomaan tilaajan edustajana, yhteyshenkilönä suunnittelijoiden ja urakoitsijoiden väillä, ja sama edunvalvojan rooli jatkuu rakennuspäällikön tehtävissä yhdessä muun organisaation kanssa.”
Pekkolan tapaan muillakin projektissa mukana olevilla fimpeciläisillä on oma toimenkuvansa. Niihin sopivat henkilöt on valittu Fazerin tarpeiden ja toiveiden mukaisesti.
”Siviilisuunnittelun ohjauksessa olemme voineet hyödyntää Fimpecin suunnittelupuolen vuosikymmenten mittaista kokemusta teollisuuden investointihankkeista. Iso kokonaisuus on dokumenttien hallinta, jonka toimitamme hankkeeseen kokonaispalveluna koulutuksineen ja järjestelmineen. Hankintapuolella meillä on mukana yksi henkilö kuten myös aikataulujen ja kustannusten seurannassa”, Pekkola listaa.
Varsinaisella rakennustyömaalla Fimpecin asiantuntijoita työskentelee eri osa-alueiden valvontatehtävissä. Kokonaisuuteen kuuluu työmaavalvonta, HVAC-valvonta ja hankkeen edetessä asennusvalvonta, joka on Fimpecin erityinen vahvuus. Myös turvallisuuskoordinaattorin tehtävät ovat Fimpecin vastuulla.
”Tällaisessa suuressa hankkeessa turvallisuuskysymykset ovat todella tärkeitä. Turvallisuuskoordinaattori on ollut esimerkiksi laatimassa tarvittavat turvallisuusasiakirjat yhdessä Fazerin edustajien kanssa ja huolehtii lakisääteisistä tehtävistä”, Pekkola vielä huomauttaa.
Lisätietoja

Johan Appelqvist
liiketoimintajohtaja, teollisuus ja asiantuntijapalvelut
PROJEKTIJOHTOPALVELUT
+358 50 466 0907