Fimpec vastaa Jyväskylän Hipposkeskuksen rakennuttamisesta projektinjohtopalvelumallilla
Hipposkeskuksen rakentaminen on käynnistymässä Jyväskylässä kuluvan vuoden joulukuussa. Fimpec vastaa reilun 210 miljoonan euron hankkeessa rakennuttamisesta projektinjohtopalvelumallilla, joka tarjoaa paikallisille toimijoille mahdollisuuden osallistua hankkeeseen.
Pitkään vireillä olleessa Hippos-hankkeessa otettiin ratkaiseva askel toteutukseen, kun hanketta koskevat rahoitus- ja vuokrasopimukset allekirjoitettiin tiistaina 28.10. Yhteensä yli 210 miljoonan euron investoinnilla Jyväskylään toteutetaan pohjoismaiden merkittävimmäksi liikunnan ja hyvinvoinnin keskittymäksi arvioitu kokonaisuus, joka koostuu neljästä osasta: liikuntakeskuksesta, osaamiskeskuksesta, jääurheilukeskuksesta ja pysäköintitalosta.
Fimpec tuli mukaan Hippos-hankkeeseen keväällä 2023, jolloin Hippos Ky ja Fimpec PMO tekivät toteuttamista koskevan sopimuksen. Hanke viedään läpi projektinjohtomallilla, jossa Fimpecin tehtäviin kuuluu muun muassa suunnittelun, hankintojen ja työmaan johtaminen sisältäen urakoitsijoiden johtamisen sekä kustannus- ja aikatauluseurannan.
”Hankkeessa käytettävä projektinjohtopalvelumalli on kustannustehokas ja läpinäkyvä. Samalla se tarjoaa paikallisille pienemmillekin toimijoille hyvät mahdollisuudet osallistua hankkeeseen. Tähän päästään pilkkomalla hanke pienempiin osiin ja informoimalla niistä ennakkoon”, arvioi Fimpec PMO:n toimitusjohtaja Mikko Turunen.
Paikallisten urakoitsijoiden toivotaan lähtevän aktiivisesti mukaan hankkeeseen
Tiistain 28.10. allekirjoitustilaisuuden jälkeen Hippos-hanke käynnistyy vauhdilla. Jo marraskuussa aloitetaan työmaan aitaaminen ja valmistelu. Joulukuussa käynnistyy pysäköintitalo Hippos-Parkin rakentaminen ja tammikuussa 2026 aloitetaan osaamiskeskuksen ja liikuntakeskuksen rakennustyöt. Jääurheilukeskuksen tilojen rakentaminen alkaa jääurheilukauden päätyttyä keväällä 2026. Hanke valmistuu kesään 2028 mennessä.
Hankkeen edetessä ripeästi on aloitettu myös ensimmäisten urakoiden hankinta. Fimpec vastaa hankintatoimen sekä toimii hankkeen puolelta kontaktina hankkeesta kiinnostuneisiin urakoitsijoihin päin. Hippos-hankkeen rakennuttamispäällikkönä toimiva Fimpecin Matti Alonen toivoo, että alueen yritykset tarttuisivatkin aktiivisesti tarjolla oleviin mahdollisuuksiin.
”Projekti on pilkottu osaprojekteihin ja pieniin hankintapaketteihin. Tämä antaa mahdollisuuden myös pienemmille ja paikallisille toimijoille tarjota oman osa-alueensa töitä. Tätä myös toivotaan. Yrityksiltä tämä vaatii aktiivisuutta ja yhteydenottoja ja tietenkin kilpailukykyisiä tarjouksia. Lisätietoja antaa ensisijaisesti hankintapäällikkö Olli-Pekka Salomaa”, hän toteaa.
Urakoitsijoiden julkistukset tehdään vaiheittain, työmaan etenemisen mukaan.
Fimpecille sopiva kansainvälisen kokoluokan hanke
Hipposkeskuksen rakentaminen on kaikilla mittareilla arvioituna valtava hanke. Yli 210 miljoonan euron investoinnin työllistävä vaikutus on 2 600 henkilövuotta, joista 1 500 kohdistuu suoraan rakennustyömaalle. Hankkeen kokonaispinta-ala on yli 100 000 brm2 ja esimerkiksi liikuntakeskukseen tulee harjoitusolosuhteet yli 20:lle urheilu- ja liikuntalajille sekä noin 2 000 hengen katsomolla varustettu sisäpeliareena. Uuteen jääurheilukeskukseen mahtuu puolestaan urheilutapahtumissa yli 5 600 katsojaa ja konserteissa noin 6 850 katsojaa. Pysäköintihalliin tulee yli 700 ja piha-alueille noin 250 autopaikkaa.
”Tämä sijoittuu Suomen 5–10 suurimman rakennushankkeen joukkoon laskentatavasta riippuen, ja sitä voi hyvällä syyllä kutsua kansainvälisen kokoluokan investoinniksi. Fimpecille kohteen rakennuttaminen soveltuu erinomaisesti. Olemmehan jyväskyläläinen, kansainväliseksi kasvanut yritys, joka on tottunut viemään lävitse suuria ja monimutkaisia rakennushankkeita niin Suomessa kuin maailmalla. Nyt pääsemme hyödyntämään vahvuuksiamme ja osaamistamme yrityksen kotikulmilla todella mielenkiintoisessa hankkeessa. Omasta puolestani toivon, että hankkeeseen osallistuminen kiinnostaa samalla tavalla muitakin paikallisia toimijoita”, Turunen sanoo.
Lisää hankkeesta
Jyväskylän kaupungin tiedote Hippos-hankkeen käynnistymisestä ja Hipposkeskuksen rakentamisesta 28.10.2025
Hippos-hankkeen sivut Jyväskylän kaupungin verkkosivuilla
Lisätietoja

Mikko Turunen
toimitusjohtaja, Fimpec PMO Oy
johtaja, projektijohtopalvelut
PROJEKTIJOHTOPALVELUT
+358 040 844 7566


Olli-Pekka Salomaa
hankintapäällikkö
PROJEKTIJOHTOPALVELUT
+358 400 403 433