Koskisen
Puunjalostusyksikkö
Projektista
Puutuoteyhtiö Koskisen toteutti Kärkölään 50 miljoonan euron investoinnilla uuden puunjalostusyksikön, joka käynnistyi heinäkuussa 2023. Koskisen Kärkölään valmistunut uusi sahalinja on yhtiön tähän mennessä suurin yksittäinen investointi. Sen myötä yrityksen sahaustoiminto siirtyi Järvelän keskustaajamasta sahatavaran jälkikäsittelyn ja jalostuksen yhteyteen Mäntsäläntielle Kärkölässä. Tämä lisäsi tuotannon synergiaa ja vähensi sahalaitoksen sisäiseen logistiikkaan liittyviä päästöjä merkittävästi.
Uuden yksikön vuosituotanto on ensivaiheessa noin 400 000 kuutiometriä havusahatavaraa ja se nostaa sahauksen tuottavuutta noin 40 prosenttia aikaisempaan verrattuna. Työmaalla oli enimmillään samanaikaisesti töissä noin 150 henkilöä laiteasennusten ollessa kiivaimmillaan.
Fimpecin rooli projektissa
Koskisen otti Fimpecin mukaan investointihankkeeseen jo varhaisessa vaiheessa ja se päätettiin yhdessä toteuttaa IPD-mallilla (Integrated Project Delivery), jossa Fimpec toimi osana tilaajan organisaatiota. Fimpecin vastuulla syksyllä 2021 käynnistyneessä investoinnissa oli rakentamisen suunnittelun johtaminen, hankinnat, rakentamisen aikataulutus sekä työmaan koordinointi, valvonta ja työturvallisuustehtävät.
Sanottua
Investointihanke vietiin lävitse hyvällä yhteistyöllä
Koskisen projektijohtaja Lassi Santala kertoo, että Fimpecin valinnassa yhteistyökumppaniksi kokemus teollisuuden rakennuttajakonsultoinnissa puhui puolestaan. Hänen mukaansa Fimpec myös pystyi osoittamaan jo tarjousvaiheessa, että organisaatio pystyy mukautumaan oikein ja järkevästi mitoitetulla organisaatiolla hankkeen eri vaiheissa. Nämä lupaukset myös onnistuttiin pitämään hankkeen aikana.
”Fimpecin rooli hankkeessa teollisen rakentamisen ammattilaisena oli merkittävä. Me Koskisella määrittelimme tuotantolinjan layoutin ja tuotantoon liittyvät vaatimukset. Fimpec oli apuna rakennuttamassa kaiken infran, tuotantorakennukset ja tuotantolaitteiden perustukset tuotantolinjan ympärille kunnioittaen tuotantolinjan rakentamisen aikataulua ja tarpeita. Tässä rakentamisen ja tuotantolaitteiden asentamisen yhteensovittamisessa Fimpecin ammattitaito oli parhaimmillaan. Fimpecin on ollut meille ja on edelleen loistava valinta rakentamisen kumppanina”, Santala kiittelee.
Työmaapäällikkönä projektissa toiminut Markus Pekkola Fimpeciltä arvioi projektin sujuneen hyvin. Tästä kertoo omalta osaltaan myös se, että investointi vietiin lävitse aikataulussa ja budjetissa pysyen – ensimmäiset tukit kulkivat sahauslinjan läpi juuri etukäteen suunniteltuna päivänä.
”Onnistumisen taustalla oli hyvä yhteistyö tilaajan, urakoitsijoiden, laitetoimittajien ja suunnittelijoiden kesken. Erikseen täytyy kiittää Koskisen projektin johtoa siitä, kuinka he loivat yhteishenkeä ja perehdyttivät rakennuttamisorganisaation sahalaitoksen ominaispiirteisiin. Hankkeessa päästiin hyödyntämään teollisuuskohteissa hyväksi havaittuja toimintatapoja, mutta omaksuttavaa sahalaitoksen toiminnasta riitti”, Pekkola sanoo.
Hän jatkaa, että rakennusvaiheen aikana työmaalla panostettiin myös tietoisesti siihen, että hyvä henki säilyy ja kaikilla on yhteinen päämäärä. Tässä työvälineenä olivat viikoittaiset koordinointipalaverit, joissa käytiin läpi seuraavan viikon työt ja yhteensovitettiin samalla alueella työskentelevien urakoitsijoiden työt. Palavereissa saatiin Pekkolan mukaan luotua hyvä, toiset huomioon ottava yhteishenki urakoitsijoiden välille. Hän korostaa myös järkevän aikataulun merkitystä.
”Lähtökohtaisesti projektilla oli hyvin suunniteltu aikataulu, joka piti, ja yllätyksien vaikutukset aikatauluun saatiin hallittua työnsuunnittelulla. Ja kun aikataulu pitää, muut projektin tärkeät osa-alueet kuten turvallisuus ja budjetti ovat paremmin hallittavissa. Hyvin pitäneestä rakentamisen aikataulusta saimme myös kiitosta laiteasentajilta. He pääsivät tekemään työtään silloin kun pitikin ja turvallisesti.”