Kansainvälinen Fimpec, osa 2: Asennusvalvoja Esa Mäntykenttä, Chile
Tässä artikkelisarjassa tutustumme Fimpecin kansainvälisiin osaajiin. Toinen osa käsittelee ulkomaan komennukselle Chileen lähetetyn suomalaistyöntekijän arkea. Esa Mäntykenttä kertoo työnkuvastaan asennusvalvojana kansainvälisellä tehdastyömaalla ja kuvailee innostustaan ulkomaan komennuksia kohtaan.
Esa Mäntykenttä työskentelee asennusvalvojana Fimpecillä ja on tällä hetkellä työkomennuksella Chilessä. Hän on koko uransa ajan tehnyt kansainvälisiä työkeikkoja, joilla hän on toiminut asennusvalvojana erilaisissa tehdashankkeissa. Kaiken kaikkiaan hänelle on kertynyt lähes 15 vuoden ajalta kansainvälistä kokemusta ulkomaan komennusten myötä. Tällä hetkellä Esa on mukana Fimpecin MAPA-projektissa (MAPA tulee sanoista Modernización y Ampliación de Planta Arauco, eli Araucon tehtaan modernisointi ja laajennus espanjaksi). Kyseinen projekti sisältää sellutehtaan rakentamisen Chileen. Fimpecille Esa siirtyi Etteplanilta vuonna 2020 juuri tätä Chilen projektia varten.
”Kun vuonna 2006 silloinen pomo ensimmäisen kerran kysyi, haluanko lähteä ulkomaille, vastasin ”totta kai” ennen kuin edes kysyin, että minne ollaan menossa. Kohteena oli Brasilia enkä itse ollut käynyt siihen mennessä Ruotsia kauempana kotoa, mutta lähdin silti mielelläni”, Esa kertoo. Ensimmäinen ulkomaan komennus Esalla oli kuivauskoneprojekti. Hän muistelee, että viehätys uuteen ja halu nähdä, miten töitä muualla tehdään, saivat lähtemään ulkomaille. Töiden vaihtelevuus puolestaan saa Mäntykentän sanomaan ”kyllä” ulkomaan keikoille aina uudestaan.
”Työmailla on erilainen tapa tehdä töitä, kun ollaan paikan päällä koko ajan. Arki saattaa olla hektistäkin eikä aamulla voi tietää, mitä päivä tuo tullessaan. Suunnitelmat voivat yht’äkkiä muuttua täysin, ja varsinkaan näissä asennusvalvontahommissa ei ole kiveen hakattua, mitä päivän aikana tehdään. Tylsää ei ole ollut!”, hän sanoo.
Kokemusta kymmenestä maasta
Lista maista, joissa Esa on työskennellyt, on pitkä. Suomen lisäksi hän on ollut Brasiliassa, Australiassa, Ruotsissa, Ranskassa, Puolassa, Tšekissä, Tanskassa, Portugalissa ja nyt viimeiseksi Chilessä.
Arki Chilessä kuluu pitkälti töiden parissa, ja päivittäinen työmatkakin vie oman aikansa. ”Työmatka kestää aamuisin noin tunnin, joten on herättävä aikaisin. Iltaisin kotimatkaan saattaa mennä pahimmillaan parikin tuntia, joten olen kotona aika myöhään. Työmaalla meillä on aamuisin aina aamupalaveri komissiointiporukan kanssa. Sitten hajaannutaan töihin. Itse toimin ”adviserina”, eli autan asiakasta. Työhön kuuluu erilaisten ongelmien ratkaiseminen, asioiden selvittäminen ja tietojen etsiminen,” Esa kuvaa työtään.
Pitkien työpäivien vastapainona ja palautumiskeinona luonnossa liikkuminen vapaa-ajalla on Mäntykentälle tärkeää. Hänellä on aina aiemmin ollut perhe mukana ulkomailla, mutta tämä on koronan takia ensimmäinen kerta, kun perhe ei päässyt mukaan.
”Iltaisin en ehdi touhuta paljoakaan, mutta viikonloppuisin teen pitkiä kävelylenkkejä. Lähistöllä on vanhoja metsiä, joissa käyn kävelyllä ja ihailemassa järviä. Siinä saa hyvin ajatella omiaan ja palautua töistä. Täällä Chilessä uskaltaakin lähteä itsekseen kävelylle, kun on sen verran turvallista. Kaikissa maissa ei näin ole ollut. Aiemmilla ulkomaan komennuksilla, kun on perhe ollut mukana, on enemmän kierretty paikkoja ja touhuttu muutakin”, Esa kuvailee vapaa-aikaansa.
Jokainen projekti ja maa on erilainen
Oltuaan mukana projekteissa kymmenessä eri maassa, Esa on ehtinyt nähdä monia erilaisia työskentelytapoja. Hänen mukaansa jokainen projekti on erilainen, ja asiakkaat ja urakoitsijat tuovat jokaiseen projektiin oman suolansa.
”Olen asennusvalvojana ollut aina tekemässä tehtaiden sooda- ja biomassakattiloita (BFB/CFB), joten työmaat ovat prosesseiltaan usein samanlaisia. Asiakkaat ja urakoitsijat kuitenkin aina vaihtuvat ja he voivat olla hyvinkin erilaisia maasta riippuen. Kun työkulttuuri ja -metodit ovat joka maassa erilaisia, täytyy projektin alussa aina totutella tiettyyn tapaan työskennellä ja asiakkaan vaatimustasoon. Minua totuttelu ei kuitenkaan haittaa. Tiedän, että se on osa tätä hommaa ja opin siinä itse paljon sellaista. mistä saattaa taas olla hyötyä seuraavassa projektissa. Esimerkiksi täällä Chilessä tehdään monia asioita samalla tavalla kuin Brasiliassa”, Esa luonnehtii.
Erilaisten työskentelytapojen tuntemuksen lisäksi Esa kertoo laitetuntemuksen olevan avainasemassa hänen työssään. Erityisesti käyttöönottovaiheessa on omat haasteensa ja siinä laitetuntemus astuu isoon rooliin.
Monissa projekteissa voi olla erilaisia laitteita ja niillä erilaisia mittauksia. Asetusten tunteminen on siis tärkeää, tai jos laitetta ei tunne, täytyy olla hyvät tiedonhakutaidot. Aiemmista projekteista karttunut tieto on aina avuksi, ja Esa nauttii uusien laitteiden opettelusta, koska vastaavan laitteen tullessa vastaan seuraavassa projektissa, hän tuntee sen jo valmiiksi.
Vankka kokemus on tuonut Mäntykentälle myös rauhallisuutta ja varmuutta. ”Joskus työmaalla saattaa olla hektisiä tilanteita ja tunteetkin saattavat kuumentua, mutta itse tiedän kokemuksesta, että silloin ei kannata hätiköidä vaan pysyä rauhallisena. Tiedän, että kun työn tekee rauhassa, se myös onnistuu ja kun tiedän miten asiat etenevät, tuo se minulle varmuutta tekemiseen.”
”Kannattaa kokeilla, itse en ole katunut!”
Laaja kokemus kansainvälisistä projekteista mahdollistaa sen, että Esaa pyydetään jatkossakin ulkomaan komennuksille. Kansainvälisiä projekteja on paljon, joten luvassa on aina töitä. Esa lähtee ulkomaille mieluusti jatkossakin, jos ja kun mahdollisuus siihen tulee. ”Maailmassa on vielä monta paikkaa näkemättä ja projektejakin riittää, kun tehtaita rakennetaan nyt paljon”, hän pohtii.
Mäntykentän neuvo ulkomaan komennusta harkitseville on: ”kokeile!” Hän suosittelee rohkeasti kokeilemaan, koska se on ainut tapa selvittää pitääkö ulkomailla työskentelystä. Mäntykentälle työmaalla työskenteleminen ja ulkomailla oleminen on parasta mitä hän tietää. ”En ole kertaakaan katunut, että lähdin ulkomaille töihin ja teen näitä hommia ainakin niin pitkään, kun perhe jaksaa reissata mukana”, hän naurahtaa lopuksi.