Fimpec tarjoaa EPCM-palvelut merkittävässä lämpöpumppulaitos- ja sähkökattilahankkeessa
Fimpec ja energiayhtiö Helen Oy ovat sopineet yhteistyöstä hankkeessa, jossa Helen investoi Patolan tuotantoalueelle uuteen teknologiaan pohjautuvan ilma-vesilämpöpumppulaitoksen ja kaksi sähkökattilaa. Fimpec toimii hankkeessa EPCM-konsulttina.
Helenin investoinnit kohti kaukolämmön hiilineutraalisuutta jatkuvat. Yhtiö kertoi kesäkuussa rakennuttavansa Patolassa sijaitsevalle tuotantoalueelleen teollisen mittakaavan ilma-vesilämpöpumppulaitoksen sekä kaksi 100 MW:n sähkökattilaa.
”Valmistuessaan lämpölaitoskokonaisuus vähentää merkittävästi Helsingin lämmityksestä aiheutuvia hiilidioksidipäästöjä ja tuo meitä lähemmäs hiilineutraalisuustavoitetta. Tämän lisäksi laitos on omiaan luomaan hintavakautta asiakkaille, sillä sen tuotanto on helposti säädettävissä. Hankkeella onkin tärkeä rooli paitsi Helenin tuotantoportfoliossa, mutta myös energiajärjestelmän joustokapasiteetin kasvun myötä yhteiskunnalle laajemmin”, kertoo Helenin vihreän siirtymän hankkeista vastaava Juhani Aaltonen.
Nyt Helen ja Fimpec ovat tehneet sopimuksen hanketta koskevista EPCM-palveluista. Sen mukaan Fimpec vastaa lämmöntuotantokokonaisuuden suunnittelusta, hankinnoista ja rakennuttamisen hallinnasta. Hankkeen rakennustyöt käynnistyvät kuluvan vuoden lopulla ja suunnitelman mukaan lämpöpumppulaitos ja sähkökattilat saadaan tuotantoon lämmityskaudella 2026–2027.
”Meillä Helenissä on vahva tahtotila toimia alamme suunnannäyttäjänä ja viedä vihreää siirtymää aktiivisesti eteenpäin täyttääksemme kunnianhimoiset hiilineutraalisuus- ja polttamattomuustavoitteemme. Tämän toteuttamiseksi tarvitsemme osaavia kumppaneita tarjoamaan palvelukokonaisuuksia joustavasti ja monipuolisella asiantuntijuudella. Olemme sitä mieltä, että EPCM-malli antaa parhaat mahdollisuudet Patolan projektin onnistuneeseen toteutukseen, sillä se mahdollistaa joustavan ja läpinäkyvän projektijohtamisen”, Aaltonen perustelee päätymistä EPCM-malliin.
”Fimpecin valitsimme projektiin kilpailutuksella, jonka tavoitteena oli saada kriteerimme parhaiten täyttävä ja juuri tähän projektiin sopivin kumppani. Kriittisiä tekijöitä valinnassa olivat kokemus ja osaaminen isojen projektien johtamisesta”, hän jatkaa.
Jatkoa Helenin ja Fimpecin pitkälle yhteistyölle
Fimpecin liiketoimintajohtaja Sami Nissinen toteaa, että Fimpecin näkökulmasta hanke on erittäin arvokas. Kyseessä on suuri puhtaan energian hanke, johon liittyy myös edelläkävijäteknologian hyödyntämistä.
”Tällaisista hankkeista olemme kiinnostuneita ja ne sopivat linjaukseemme panostaa puhtaan energiantuotannon edistämiseen. Pystymme tuomaan Helenin käyttöön lämpöpumppu- ja sähkökattilaosaamisemme sekä kokemuksemme edelläkävijähankkeiden läpiviennistä. Se on myös jatkoa Helenin ja Fimpecin pitkään jatkuneelle hyvälle yhteistyölle, joka alkoi jo 14 vuotta sitten.”
Uutta ilma-vesilämpöpumpputeknologiaa teollisessa mittakaavassa
Erityisen kiinnostava osa Patolan hanketta on uuteen teknologiaan pohjautuva ilma-vesilämpöpumppu, joka on kokoluokassaan ensimmäisiä maailmassa. Lämmönlähteenään ulkoilmaa hyödyntävän laitoksen kaukolämmön tuotantokapasiteetti on 20–33 MW ilman lämpötilasta riippuen. Kylmäaineena lämpöpumpun suljetussa kierrossa toimii hiilidioksidi. Uuden teknologian etuna on se, että lämpöpumppua voidaan käyttää aina -20 asteen ulkolämpötilaan saakka.
Hankkeella vähennetään hiilidioksidipäästöjä yhteensä noin 56 000 tonnia vuodessa.
Lue lisää hankkeesta Helenin verkkosivuilta