Fimpec tekee uudenlaista yhteistyötä kaukolämpö- ja jäähdytysverkoissa
Fimpec on toiminut syyskuusta 2022 lähtien Helenin kaukolämpö- ja jäähdytysverkkojen suunnittelu-, rakennuttamis- ja dokumentointipalveluiden toimittajana. Jatkuvasti kehittyvä yhteistyö auttaa Heleniä vihreän siirtymän rakentamisessa.
Kesällä 2022 tehty palvelusopimus kaukolämpö- ja jäähdytysverkkojen suunnittelusta, rakennuttamisesta ja dokumentoinnista merkitsi sekä Helenille että Fimpecille alkua uudenlaiselle kumppanuudelle, joka hyödyttää kumpaakin osapuolta. Helenille se on tarjonnut yhden tavan keskittyä ydinliiketoimintoihin ja toteuttaa strategian mukaista siirtymää kohti hiilineutraalia energiantuotantoa. Fimpecille se merkinnyt palvelutarjonnan laajentamista ja kaukolämpöosaamisen vahvistamista, sillä osana palvelusopimusta Helenin DHC-verkkojen (District Heating & Cooling) suunnittelun ja rakennuttamisen tiimi siirtyi osaksi Fimpeciä.
Kokemukset vähän yli puolentoista vuoden yhteistyöstä ovat olleet hyvät. Tehtävät ovat hoituneet sovitusti, ja samalla toimintaa on pystytty kehittämään ja tehostamaan ottamalla käyttöön tehokkaampia työskentelytapoja.
”Olemme hyvällä kumppanuuspolulla, yhdessä suunnitellen ja toteuttaen teemme parempaa huomista ja luomme arvoa Helenin asiakkaille”, toteaa Helenin kaukolämmön jakelusta vastaava johtaja Lauri Utriainen.
”Nämä ensimmäiset puolitoista vuotta ovat olleet yhdessä kasvamista ja kumppanuuden kehittämistä. Kysehän on molemmille osapuolille uudesta tavasta hoitaa asioita, joten myös toimintatapoja ja tekemistä on täytynyt viedä eteenpäin, jotta yhteistyöstä saadaan kaikki hyöty irti. Omalta osaltamme olemme tuoneet Helenin käyttöön oman osaamisemme ja resurssimme sekä joustavan toimintatapamme”, Fimpecin energiapalveluista vastaava liiketoimintajohtaja Sami Nissinen toteaa.
Hän jatkaa, että yhteistyön tärkeyttä korostaa se, että kaukolämpö ja kaukojäähdytys ovat Fimpecille keskeisiä toiminta-alueita osana puhtaan energian toimialaa. Niillä nähdään olevan tärkeä rooli tulevaisuudessakin sekä luotettavana lämmönlähteenä että keinona edistää puhdasta siirtymää.
”Kaukolämpö tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet hiilineutraaliin energiantuotantoon. Se mahdollistaa erilaisten lämmönlähteiden ja energiavarastojen hyödyntämisen keskitetysti ja tehokkaasti.”