Fimpecin palveluvalikoima laajenee – Fimpec Advisors lanseerattiin

Fimpec on käynnistänyt omaan konseptiin perustuvan Advisors-palvelun, joka tuo yhteen itsenäisinä ammatinharjoittajia toimivia ammattilaisia ja Fimpecin asiakkaita. Palvelu tähtää win-win-win-tilanteeseen, jossa hyötyjinä ovat kaikki osapuolet: asiakkaat, Advisorit ja Fimpec.

Fimpec haluaa tuoda asiakkaidensa käyttöön entistä laajempaa ja syvällisempää asiantuntemusta sekä samalla tarjota itsenäisinä yrittäjinä toimiville huippuosaajille työmahdollisuuksia ja hyödyntää myös heidän verkostojaan. Tältä pohjalta on kehitetty Fimpec Advisors -konsepti, joka on rakennettu sillä ajatuksella, että toiminta on kaksisuuntaista.

”Ensinnäkin voimme myydä näiden asiantuntijoiden osaamista omissa projekteissamme, jolloin he toimivat alihankkijoinamme. Näin laajennamme omaa osaamistamme ja toimituskykyämme. Toisaalta Advisor voi toimia Fimpecin ”myyntiagenttina” eli myydä palveluitamme omille asiakkailleen komissiota vastaan. Halutessaan Advisorit voivat myös laskuttaa omille asiakkailleen tekemänsä työn Fimpecin kautta”, konseptia kuvailee Fimpecin Advisor -toiminnasta vastaava Fimpec Consulting Oy:n toimitusjohtaja Panu Rahikka.

Win-win-win-konsepti

Rahikan mukaan lähtökohtana Fimpecin Advisors -konseptissa on ollut rakentaa malli, jossa voittavat sekä Advisorit että Fimpec, mutta erityisesti asiakkaat.

”Fimpecin asiakkaiden näkökulmasta Advisorit tuovat lisäarvoa Fimpecin palveluportfolion laajentajina ja syventäjinä. Meidän ei ole järkevää palkata kaikkien alojen asiantuntijoita, vaan rakentaa verkosto, jota voimme hyödyntää asiakkaidemme parhaaksi. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että pystymme auttamaan asiakkaitamme vaikkapa juridisissa kysymyksissä.”

Advisorien asiakkaat saavat puolestaan tarvittaessa käyttöönsä Fimpecin osaamisen ja toimituskyvyn. Advisoreille konsepti tarjoaa liiketoimintamahdollisuuksien lisäksi vapaamuotoisen ammatillisen verkoston sekä myynti- ja markkinointikanavan. Yhteistyö Fimpecin kanssa ei myöskään rajoita Advisorien mahdollisuuksia tehdä projektitöitä muille.

”Tavoitteena on se, että Advisors-toiminta on kannattavaa liiketoimintaa kaikille osapuolille. Asiakkaat saavat laajemman palveluvalikoiman ja entistä enemmän lisäarvoa, Advisorit tuloja ja Fimpec uutta liiketoimintaa. Advisor-verkostoa rakennetaan edelleen niin, että se tukee Fimpecin ydinliiketoimintoja energiasektorilla ja prosessiteollisuudessa”, Rahikka toteaa.

Advisors-konseptille on tilausta

Fimpecin Advisors -konseptin taustalla on ollut halu tarjota asiakkaille mahdollisuus saada heidän tarvitsemiaan asiantuntijapalveluita laajasti Fimpecin kautta. Toisaalta sillä ennakoidaan työmarkkinassa tapahtumassa olevaa muutosta.

”Uskomme että työmarkkina kehittyy enemmän itsenäisten ammatinharjoittajien ja projektien suuntaan. Monet haluavat esimerkiksi jatkaa työuraansa ja hyödyntää osaamistaan aktiivivuosien jälkeen, mutta toisaalta pitää kiinni vapaudesta valita työt, joita tekee. Toisaalta on paljon työiässä vielä olevia rautaisia ammattilaisia, jotka arvostavat samaa joustavuutta, vaihtelua ja mahdollisuutta työskennellä projektimuotoisesti mielenkiintoisissa hankkeissa. Näille tekijöille Fimpec Advisors -konsepti tarjoaa mahdollisuuksia”, Rahikka arvioi.

Advisorit ja yhteystiedot löytyvät Fimpec Advisors -sivulta

Lisätietoja

Panu Rahikka

toimitusjohtaja,
Fimpec Consulting Oy

KONSULTOINTIPALVELUT

panu.rahikka@fimpec.com

+358 44 090 4266

Lue nämä seuraavaksi