Fimpec Oy vastaa työmaa­valvonnasta Suomen suurimmassa tuulivoima­hankkeessa Piiparinmäellä

Ilmatar Energy on aloittanut Suomen suurimman tuulivoimapuiston rakentamisen Pyhännän ja Kajaanin Piiparinmäelle. Fimpec Oy vastaa projektissa työmaavalvonnasta.

Pyhännän ja Kajaanin Piiparinmäelle rakennetaan vuosina 2019–2021 Suomen suurin tuulivoimapuisto. Alueelle tulee 41 tuulivoimalaitosta, joiden nimellisteho on 211 MW. Laitos rakennetaan ilman valtion tukea, ja sen tuottamasta energiasta 60 prosenttia menee Googlen käyttöön. Sähköä laitos alkaa tuottaa jo vuonna 2020. Rakennusvaiheessa tuulivoimapuiston työllistävä vaikutus suoraan ja epäsuorasti on yli 500 henkilötyövuotta.

Fimpec Oy on ollut mukana hankkeen esivalmistelussa kesästä 2018 lähtien. Nyt käynnistyneessä varsinaisessa rakennusprojektissa Fimpec vastaa tuulipuiston rakentamisen valvonnasta.

Ilmattaren perustaja ja rakennuttamisesta vastaava johtaja Mikko Toivanen arvioi, että näin suuressa tuulivoimahankkeessa korostuu eri työvaiheiden yhteensovittamisen ja aikataulutuksen merkitys. Siinä Fimpecillä on hänen mukaansa tärkeä rooli.

”Pienemmissä tuulivoimapuistohankkeissa tehdään yleensä ensin maanrakennus- ja perustustyöt valmiiksi ja sitten nostetaan turbiinit paikalleen. Piiparinmäessä eri tyyppisiä työvaiheita tehdään lomittain. Se lisää haastetta projektin läpiviemisessä.”

”Fimpecillä on puolestaan paljon kokemusta äärimmäisen monimutkaisista projekteista, joissa on hallittava suuri määrä yksityiskohtia. Tämä on myös tärkeä syy siihen, miksi halusimme heidät valvojan rooliin. Esivalmisteluvaiheen aikana vakuutuimme myös Fimpecin asiantuntijoiden ammattimaisesta lähestymistavasta asioihin”, hän sanoo.

Fimpec Oy:n infran liiketoimintajohtaja Jorma Paananen toteaa, että kyseessä on yrityksen näkökulmasta tärkeä hanke. Se merkitsee päänavausta uudelle toimialalle infrarakentamisen puolella.

”Olemme vuosien mittaan olleet toteuttamassa lukuisia suuria ja pienempiä teollisuuden ja energiantuotannon investointihankkeita sekä erilaisia infrarakentamisen projekteja. Piiparinmäen tuulivoimapuiston valvontatehtävissä pystymme hyödyntämään näistä hankittua kokemusta ja asiantuntijoidemme laajaa osaamista.”

Lue lisää Piiparinmäen tuulivoimahankkeesta Ilmattaren verkkosivuilta

Lisätietoja

Liiketoimintajohtaja, infra, Jorma Paananen, Fimpec Oy
puh. 0400 347 373, jorma.paananen@fimpec.fi

Lue nämä seuraavaksi