Fimpec Group on kasvanut asiakkaidensa kumppanina uusia huippu­osaajia hou­kuttelevaksi työpaikaksi

Fimpec Groupissa työskentelee jo yli 400 asiantuntijaa. Vuonna 2022 henkilöstömme määrä kasvoi noin 140 henkilöllä. Heidän joukossaan on sekä konsultoivia asiantuntijoita että suunnittelijoita ja projektijohtamisen ammattilaisia.

”Fimpecin rooli asiakkaidemme äärimmäisen mielenkiintoisissa hankkeissa herättää kiinnostusta alan asiantuntijoissa ja työnhakijoissa. Projekteissamme näkyvät uusimpien teknologioiden kehitys, vihreä siirtymä sekä kestävän kasvun merkitys”, kertoo henkilöstöjohtaja Erica Kraufvelin-Lämsä Fimpec Groupista.

Vuonna 2022 Fimpec Groupin henkilöstömäärä kasvoi noin 140 henkilöllä. Heistä lähes 100 henkilöä valitsi Fimpecin uudeksi työpaikakseen ja osa siirtyi Fimpecille yritys- ja liiketoimintaostojen kautta.

”Palvelujemme kysyntä on kasvanut ja monipuolistunut viime vuosina. Ja kun luottoa on, me haluamme uudistaa palvelujamme ja kasvaa myös uusille osaamisalueille. Osaamisen laajentaminen ja syventäminen sekä onnistuminen eri alojen asiantuntijoiden rekrytoinnissa ovat keskeisiä kasvutekijöitä Fimpecille”, sanoo Kraufvelin-Lämsä.

Tarvitaan kokemusta ja palavaa halua ratkaista asioita uudella tavalla

Fimpec on ollut mukana monissa eri alojen teollisuusprojekteissa jo yli 50 vuoden ajan. Tiimeissä arvostetaan sekä syvällistä kokemusta teknisesti ja laadullisesti vaativista hankkeista että tuoretta osaamista.

”Tälläkin hetkellä suunnittelijoitamme on mukana Oulussa sijaitsevan paperitehtaan prosessimuunnoksessa, jonka muutossuunnittelussa olemme olleet mukana jo 1990-luvulla ja jälleen myös  2020-luvulla”, kertoo Jukka Nieminen, Fimpec Groupin toimitusjohtaja.

Teollisuudessa haetaan uusia ratkaisuja taloudellisuuden, ilmastovaikutusten ja energiatehokkuuden näkökulmista. Fimpecin osaamisen laajuus ja monipuolisuus varmistaa uusien ratkaisujen kehittelyn.

”Suunnittelemme ja toteutamme ratkaisuja, jotka kurovat ratkaisun edellä mainittujen näkökulmien välille. Uskomme siten olevamme asiakkaidemme kanssa mukana kestävän talouden ja elinympäristön välisen rakenteen kehittämisessä”, Nieminen jatkaa.

Energiamurros on nyt entistä nopeatempoisempi

Fimpecin asiakkaat toimivat eri teollisuuden sektoreilla sekä energia- ja sitä lähellä olevilla toimialoilla. Yhteistä kaikille asiakkaille on energiamurroksessa toimiminen.

”Asiakkaamme pyrkivät ennakoimaan ja etsimään uusia ratkaisuja, samaan aikaan kun he toteuttavat vihreään siirtymään liittyviä nykyisiä hankkeitaan. Tässä vauhdissa tarvitaan entistä enemmän tukea suunnan hakemiseen ja investointipäätösten tekemiseen sekä niiden suunnitteluun ja toteutukseen. Tähän kysyntään vastaamme koko yrityksessä, kaikkien palvelujemme osalta, mutta tuoreimmat kehitysaskelet liittyvät Fimpec Energy Services -palveluun ja Fimpec Consulting Oy:n palveluihin”, Jukka Nieminen sanoo.

Kasvu kohti kansainvälisiä markkinoita jatkuu

Palvelutarjoaman ja osaamisen kehittämisen rinnalla Fimpecissä on aina kulkenut työskentely asiakkaiden kansainvälisissä hankkeissa.

”Tänä päivänä rakennamme kansainvälistä ulottuvuuttamme monin tavoin: olemme edelleen asiakkaidemme hankkeissa tiiviisti mukana. Lisäksi Fimpec Node Oy kasvattaa kansainvälistä verkostoaan Suomessa ja ulkomailla. Ruotsissa ja Virossa olemme läsnä tytäryhtiöidemme kautta. Olemme aito kansainvälistyvä kasvuyritys”, Erica Kraufvelin-Lämsä selventää.

Monimuotoisuudesta kasvaa vahva kehityskaari, joka vie eteenpäin

Konsultointi-, suunnittelu- ja projektijohtopalveluja eri teollisuuden- ja energia-alan toimijoille Suomessa ja ulkomailla tarjoava Fimpec on yrityskulttuuriltaankin monipuolinen.

”Osaamisaloja on monia, mikä tarkoittaa, että meillä on paljon erilaisia ihmisiä, monia näkemyksiä ja mielipiteitä. Tämä tuli esiin muun muassa yrityskulttuuriamme tutkittaessa syksyllä 2022. Olemme monimuotoinen, kehittyvä yritys, jossa kollegat arvostavat mielipiteiden vaihtoa ja oppimista”, Kraufvelin-Lämsä kuvailee.

Hän uskoo, että monimuotoisuudesta kasvaa vahva kehityskaari, joka myös houkuttaa uusia osaavia henkilöitä Fimpeciin.

”Jo kahden ensimmäisen kuukauden aikana tänä vuonna olemme rekrytoineet 26 uutta asiantuntijaa tiimeihimme. Tehtäviimme, palveluihimme ja asiakkuuksiimme voit tutustua osoitteessa fimpec.com. Mutta ennen kaikkea, ota yhteyttä meihin, niin keskustelemme todella mielellämme kanssasi tulevaisuuden työstäsi Fimpecissä”, Erica Kraufvelin-Lämsä kannustaa.

Avoinna olevia tehtäviä voit katsoa täältä.


Lue nämä seuraavaksi