Fimpec Group Oy:n uusi toimitusjohtaja aloittaa syyskuussa 2022

Jukka Nieminen (DI) aloittaa Fimpec Group Oy:n toimitusjohtajana 1. syyskuuta 2022. Konsernin nykyinen toimitusjohtaja Antti Lukka jatkaa konsernissa henkilöstön kehittämisen parissa. Molemmat ovat sitoutuneet viemään Fimpecin kansainvälistä kasvua eteenpäin.

Uuden toimitusjohtajan tavoitteena on luotsata Fimpec Group Oy:tä seuraavassa kansainvälisen kasvun vaiheessa. Jukka Nieminen siirtyy Fimpecin palvelukseen Beneq Group Oy:stä. Jukalla on pitkä ja monipuolinen kokemus kansainvälistymisestä ja teollisten kasvuyhtiöiden johtamisesta. ”Toivotan Jukan lämpimästi tervetulleeksi ja olen iloinen, että saamme jatkaa konsernin upeaa kasvutarinaa hänen kanssaan”, sanoo hallituksen puheenjohtaja Timo Hyvönen. ”Samalla haluan kiittää Antti Lukkaa hienosta työstä toimitusjohtajana – hänen johdollaan Fimpec on kasvanut ja samalla kehittynyt moderniksi ja kansainväliseksi konserniksi, jonka palveluksessa on jo yli 350 henkilöä”.

Kansainvälistymisen askeleita on yhtiössä jo otettu, viimeisimpänä muun muassa Baltian ja Ruotsin markkinoilla jalansijaa kasvattamalla ja jatkossa on löydettävissä kasvuaihioita esimerkiksi energiamurroksesta. ”Odotan innolla, että pääsen jatkamaan tätä upeaa kasvutarinaa. On hienoa päästä tekemään työtä kehittyvässä ja voimakkaasti kansainvälistyvässä yhtiössä, jossa on erittäin osaava henkilöstö ja jolla on hyvä maine asiakkaiden keskuudessa”, sanoo Jukka Nieminen.

Antti Lukka jatkaa konsernin palveluksessa Fimpec Academyn rehtorin roolissa osa-aikaisesti. Fimpec Academy on Fimpecin koko henkilöstön oma oppimisen akatemia, jolla tuetaan urapolkuja ja osaamisen kehittämistä valmennuksen ja työssä oppimisen keinoin yhteistyössä oppilaitosten, ulkoisten valmennusyritysten ja asiakkaiden kanssa. Lukka tulee kertomaan uudesta roolistaan ja suunnitelmista syksyn aikana.

”Henkilöstö on Fimpecin tärkein voimavara”, toteavat Lukka ja Nieminen yhdessä. ”Antin pitkällä kokemuksella alasta ja näkemyksillä ammatillisen osaamisen kehittämistarpeista saamme erinomaisesti tuettua strategiamme mukaista kehittämistyötä”, jatkaa Nieminen. ”Olen innostunut uudesta roolistani ja toivon saavani uudenlaisen näkökulman koko organisaatioon tämän henkilöstön kehittämiseen tähtäävän tehtävän myötä. Syksyn aikana suunnitelmat konkretisoituvat ja pääsemme kertomaan niistä silloin lisää”, sanoo Lukka.


» Kuva Jukka Niemisestä tiedotusvälineiden käyttöön


Lisätiedot:

Huom! Hallituksen puheenjohtaja Timo Hyvönen vastaa kaikkiin kyselyihin 31.8. saakka ja toimitusjohtaja Jukka Nieminen 1.9.2022 alkaen.

Timo Hyvönen, hallituksen puheenjohtaja, Fimpec Group Oy
Puh. +358 400 975 838
Sähköposti: timo@helmetcapital.fi

Jukka Nieminen, toimitusjohtaja (1.9.2022 alkaen), Fimpec Group Oy
Puh. +358 40 5574547
Sähköposti: jukka.nieminen@fimpec.com


Fimpec on projektijohtamiseen ja suunnitteluun erikoistunut huippuosaaja. Toimimme projektikonsulttina niin teollisuuden ja energia-alan suurissa investointihankkeissa kuin erityisasiantuntijana kiinteistö- ja infrasektoreilla. Liikevaihtomme vuonna 2021 oli 31 miljoonaa euroa ja työllistämme yli 350 huippuasiantuntijaa Suomessa ja ulkomailla.

Lue nämä seuraavaksi