Smaragdus-konserni virolaisen Heatconsult OÜ:n osaomistajaksi

CTS Engtec Oy:n omistava projektinjohto- ja suunnittelukonserni Smaragdus Oy on ostanut osuuden virolaisesta HeatConsult OÜ:sta. Kaukolämpö- ja kaasuverkostojen projektinjohto- ja asiantuntijatehtäviin erikoistuneen HeatConsultin palvelutarjonta täydentää Smaragdus-konserniin kuuluvien yhtiöiden kattavaa palvelukokonaisuutta energiasektorin investointihankkeissa.

Vuonna 2011 perustettu HeatConsult OÜ on lämpö- ja kaasuhankkeiden projektinjohtoon ja asiantuntijatehtäviin erikoistunut konsulttiyritys, joka työllistää 16 henkilöä. Yhtiö on osallistunut viime vuosina menestyksekkäästi useisiin paikallisiin ja kansainvälisiin energia-alan investointi- ja kehityshankkeisiin, ja sillä on jo useita merkittäviä vakiintuneita asiakassuhteita.

HeatConsultin perustajat halusivat hakea laajempaa omistajapohjaa yrityksen kehityksen ja kasvun turvaamiseksi. Uudeksi osaomistajaksi löytyi suomalainen Smaragdus-konserni, joka hankki omistukseensa 25 prosenttia HeatConsultista 3.11.2020 toteutuneella kaupalla. Kaupan osapuolten tavoitteena on tehdä jatkossa tiivistä yhteistyötä, joka voi myöhemmin johtaa HeatConsultin siirtymiseen kokonaan Smaragduksen omistukseen.

HeatConsultin toimitusjohtajana jatkaa Igor Krupenski. Yhtiön omistajat Igor Krupenski ja Alexandr Ledvanov jatkavat HeatConsultin palveluksessa sekä yhtiön hallituksessa. Smaragduksen edustajaksi yhtiön hallitukseen on nimitetty konsernin toimitusjohtaja Antti Lukka. Omistusmuutoksella ei ole henkilöstövaikutuksia ja jatkossa yhtiön henkilöstömäärää tullaan kasvattamaan.

”Uuden omistuspohjan avulla meillä on mahdollisuus tarjota asiakkaillemme vielä korkeampaa ja laajempaa osaamista eri tekniikan aloilla aina esisuunnittelusta projektin toteutusvaiheeseen asti. Meille liittyminen Smaragdus-konserniin tarjoaa toisaalta mahdollisuuden kehittää omaa osaamistamme edelleen osallistumalla vaativiin teknisiin hankkeisiin ja toisaalta päästä myös entistä suuremmalla volyymilla kansainvälisille markkinoille. Olemme varmoja, että Smaragdus-konsernin ammattitaidolla ja osaamisella pystymme toteuttamaan entistä monimutkaisempia hankkeita useilla eri toimialoilla”, kiteyttää HeatConsultin toimitusjohtaja Igor Krupenski.

”Smaragdus-konsernille HeatConsultiin sijoittaminen on osa luontaista jatkumoa energiasektorin palveluiden laajentamisessa. CTS Engtecin vahva markkina-asema kaasusektorin investoinneissa yhdistettynä HeatConsultin vahvaan osaamiseen vastaa hyvin Suomessa kasvavaan kysyntään. HeatConsultin kaukolämpöosaaminen taas avaa kasvumahdollisuuksia koko konsernille Baltiassa sekä Keski- ja Länsi-Euroopassa”, toteaa Smaragdus-konsernin hallituksen puheenjohtaja Timo Hyvönen ja jatkaa ”Lisäksi Smaragdus-konserniin kuuluva tallinnalainen SystemTest OÜ ja HeatConsult pystyvät yhdessä tarjoamaan jatkossa laajoja kokonaisuuksia molempien yhtiöiden asiakkaille.”

Smaragdus-konsernin omistajina on suomalaisia ammattimaisesti sijoittavia yksityishenkilöitä ja yhtiöitä, joilla on merkittävää osaamista investointiprojekteihin liittyvästä liiketoiminnasta. Konserni on sijoitusyhtiö Helmet Capitalin hallinnoima ja sen omistukseen kuuluvat teollisuuden suunnittelu- ja konsultointiyhtiö CTS Engtec Oy, teollisuus-, kiinteistö- ja infrahankkeiden rakennuttamiseen ja projektinjohtoon keskittynyt Fimpec Oy sekä energiasektorin projektinjohtoon erikoistunut Fundacon Oy. HeatConsult OÜ ja sen palvelutarjonta energiasektorilla tukee jatkossa konsernin yhtiöiden palvelutarjontaa teollisuuden ja infrakehityksen kokonaisvaltaisissa toimeksiannoissa.

Lisätietoja:

Igor Krupenski, toimitusjohtaja, HeatConsult OÜ
puh. +372 5800 3989
e-mail: igor(a)heatconsult.ee

Timo Hyvönen, hallituksen puheenjohtaja, Smaragdus Oy
puh. +358 400 975 838
e-mail: timo.hyvonen(at)helmetcapital.fi

Antti Lukka, toimitusjohtaja, Smaragdus Oy
puh. +358 40 535 0626
e-mail: antti.lukka(a)ctse.fi


Helmet Capital Oy Ab on suomalainen, listaamattomien kasvuyritysten omistusjärjestelyihin ja teolliseen kehittämiseen erikoistunut pääomasijoitusyhtiö, joka on sijoittanut varoja yli 50 yritykseen. Helmetin sijoittajina on joukko kotimaisia ja ulkomaisia ammattimaisesti sijoittavia yksityishenkilöitä, vakuutusyhtiöitä ja muita instituutioita. Helmetin kantava voima on joukko kokeneita suomalaisia teollisuusjohtajia.

CTS Engtec Oy on yksi Suomen johtavista investointeihin teknisiä suunnittelu- ja konsultointipalveluja tarjoavista yrityksistä. CTS Engtecin henkilöstön ammattitaito on ollut eri teollisuudenaloja edustavien asiakkaiden käytössä jo 50 vuotta.

Fimpec Oy on kansainvälinen projektinjohtoyhtiö, joka tuottaa suurten teollisuusinvestointien, liike- ja toimistorakennusten sekä julkisten rakennus- ja infrahankkeiden kokonaisvaltaisia projektinjohtopalveluita. Fimpec yhdistää kansainvälisesti kokeneiden asiantuntijoiden ja laajan asiantuntijaverkoston osaamisen kattavaksi palvelukokonaisuudeksi.

Fundacon Oy on erikoistunut palvelemaan kokonaisvaltaisesti energia-alan loppukäyttäjiä sekä kotimaassa että Itämeren alueella. Yhtiön työntekijöillä on laaja kokemus erityisesti energiatoimialan hankkeiden projektinjohdosta sekä asiantuntijatehtävistä.

Lue nämä seuraavaksi